Päivi Lehtovaara

Päivi Lehtovaara, konepajayrittäjä, KTM, Piikkiö/Piispanristi
Tulevaisuutta silmällä pitäen on oleellisen tärkeää, että toimiva, demokraattinen, luonnon kanssa sopuisa yhteiskunta kuuluu kaikille. Elinvoima ja tasapainoinen talous takaavat parhaiten arjen toimivat palvelut vauvasta vaariin. Yritysmyönteisesti toimiva kunta on aina elinvoiman puolella. Kunnan tulee tehdä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa niin iäkkäiden kunnon ylläpidossa kuin nuorten perheiden Kaarinaan kiinnittymisessä.
Muutimme mieheni kanssa aikoinaan Koristosta Piikkiöön. Suurimman osan valveillaoloajastani vietän nykyisin Piispanristillä. Perhe kasvoi kolmella lapsella, jotka kaikki vaikuttavat jo omillaan.
Olen ollut mukana politiikassa vuodesta 2017 mm. ympäristölautakunnassa, teknisessä lautakunnassa, vapaa-ajanlautakunnan puheenjohtajana sekä valtuutettuna. Politiikassa on etuoikeus tavata lukuisia ihmisiä ja tehdä töitä mitä moninaisimpien persoonallisuuksien kanssa. Avoin kiinnostus ihmisiä ja asioita kohtaan laajentaa omaa maailmankuvaa ja ymmärrystä asioista Tämä taas edesauttaa perusteltujen päätösten teossa.
Tunnen vastuuta siitä, että tulevaisuus on hyvä.
Tutustu minuun paremmin: