Tanja Vanharanta

Tanja Vanharanta, Toimitusjohtaja, MBA, Littoinen, 45
Olen sote-alan, työllisyyspalveluiden ja osaamisen tunnistamisen ja kehittämisen kokenut ammattilainen ja valmistumassa ammatilliseksi opettajaksi. Yli 25 v. työurani aikana olen työskennellyt V-S sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidossa, yksityisellä sektorilla terveydenhuollossa ja mielenterveys- ja päihdetyössä. Vuodesta 2018 lähtien olen ollut toimitusjohtajana säätiökonsernissa. Tällä hetkellä kouluttaudun työkykykoordinaattoriksi, työyhteisösovittelijaksi ja neuropsykiatriseksi valmentajaksi.
Asun perheeni kanssa Kaarinan littoisissa. Vapaa-ajan vietän perheeni kanssa yhdessä harrastaen, kesäisin veneilemme ja talvikaudella minut tavoittaa toisen lapseni muodostelmaluisteluharrastuksen parista Kaarinan jäähallilta.
Olen ensi kertaa ehdolla kunta- ja aluevaaleissa ja politiikkaan minut sai lähtemään halu vaikuttaa asioihin. Monipuolinen osaamiseni antaa erinomaiset valmiudet Kaarinan elinvoimaisuuden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden edistämiseen, sillä tulevaisuus ei synny sattumalta.
Huomisen puolesta - yhdessä olemme enemmän.
Tutustu minuun paremmin: