Lauri Kuisma

23 & 2283 Lauri Kuisma, palvelujohtaja, FM, 38-vuotias, Piikkiö

Ennen muuta olen perheenisä ja aviomies. Sen jälkeen sote-alan palvelujohtaja, hyvän kelin veneilijä, kehno golfari ja liian harvoin metsään "eksyvä" metsästäjä.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri, mutta kasvatus- ja sote-ala veivät mukanaan jo aikoja sitten. Yhdistelmä merkityksellisestä toimialasta ja liiketoiminnasta oli ja on edelleen itselleni mitä mainioin valinta.

Päätöksenteon ja vaikuttamisen olen kokenut itselleni varsin luontevaksi, näitä olen saanut myös työni puolesta ahkerasti harjoittaa. Kuntapäätöksentekoon haluan tuoda vastuun ja priorisoinnin kulttuurin. Resurssimme ovat rajalliset, puhutaan sitten euroista, osaajista tai ajasta. Uskon vahvasti, että meidän, jotka pystymme on kannettava paremmin vastuu itsestämme ja läheisistämme, jotta niille, jotka todella tarvitsevat apua, sitä myös riittää. Haluan nähdä poliitikoilta ja virkamiehiltä vastuunkantoa, etenkin silloin kun asiat menevät pieleen tai loppulaskuissa on pari ylimääräistä nollaa.

Kaarina on mahtava ja elinvoimainen kaupunki, pidetään se sellaisena!

Valmiina vastuuseen!

Tutustu minuun paremmin:

X (@Kuismanpoika)

Instagram (@lauri.kuisma)