Kokoomuksen esitykset koronatilanteen hoitoon Kaarinassa

Mediatiedote

 

Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmä esittää erilaisia ratkaisuja sekä yrittäjille, kuntalaisille että kunnan työntekijöille.
- Meidän ryhmässämme on useita yrittäjiä ja koemme, että yritysten auttamiseen tarvitaan nyt mahdollisimman uudenlaisia innovatiivisia ratkaisuja. Toivomme, että näistä ideoista innostuvat myös muut varsinaissuomalaiset kunnat, jolloin näistä voisivat hyötyä kaikki varsinaissuomalaiset: ihmiset ja yritykset, valtuustoryhmän puheenjohtaja Sanna Vauranoja toteaa.
Koronapandemia koskettaa käytännössä kaikkia kuntalaisia ja Kokoomuksessa haluttiin nostaa esiin erilaisia ratkaisuja myös kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.
- Kaarinalaisilta perheiltä on tullut paljon yhteydenottoja liittyen kouluruokailuun. Etenkin perheet, joissa vanhemmat ovat päivisin työpaikalla töissä, kaipaavat helpotusta arkipäivien aterioiden järjestämiseen, kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Malla Rannikko-Laine taustoittaa Kokoomuksen ateriakasseihin liittyvää esitystä.
Se, mikä auttaa yrityksiä, auttaa myös monia kuntalaisia.
- Kotitaloussetelit, laajennettu palveluseteli, digisetelit, hyvinvointi- ja ympäristösetelit ovat suunnattu nimenomaan edistämään yritystemme ohella kaarinalaisten ihmisten arkea. Esimerkiksi ikääntyneiden toimintakyvystä ja perheiden jaksamisesta pitää nyt huolehtia monella rintamalla, Vauranoja painottaa.

 

Kokoomuksen innovaatiolista yrittäjille


Kaarinan kokoomuksen valtuustoryhmä esittää useita uusia ja innovatiivisia ratkaisuja yritysten ja yrittäjien tilanteen helpottamiseksi koronatilanteen johdosta Kaarinassa. Kokoomus esittää selvitettäväksi seuraavat toimenpiteet mahdollisimman nopealla aikataululla:

  1. Lähtökohtaisesti mitään kaupungin ostopalveluita, joille on edelleen tarvetta, ei kotiuteta. Perustelu: Lomautus on määräaikainen, konkurssi peruuttamaton.

  2. Kaarinan budjetoimia palveluiden ja tuotteiden ostoja pyritään aikaistamaan. Hankinnat tehdään mahdollisuuksien mukaan kaarinalaisilta yrityksiltä.

  3. Kesätyöntekijöille palkkoihin varatut rahat siirretään yrityksille suunnattuihin kesätyöseteleihin. Setelit ovat ensisijaisesti kaarinalaisiin yrityksiin, erityisesti alkutuotantoon, johon ennakoidaan työvoimapulaa.

  4. Kaupungin henkilökuntaa, jolla on soveltuvaa osaamista, siirretään määräaikaisesti Kaarinan kehitykseen auttamaan yrityksiä hakemaan avustuksia ja rahoitusta Business Finlandista, ELY:ltä jne.

  5. Kaarinan innovaatiosetelit

    • ​​Kaarinalaiset palveluntarjoajat voivat ilmoittautua innovaatiotuottajiksi (myynti, markkinointi, uudistaminen, verkkokauppa, nettisivut, ohjelmointi ym.)

    • Yritykset voivat hakea innovaatioseteliä esim. 2000-3000 euroa, jossa on 100 euron omavastuu.

  6. Kaarinasetelit - palvelusetelien laajennus 

    • Laajennetut palvelusetelit kaikille yli 70-vuotiaille kaarinalaisille palveluiden ostoon kaarinalaisilta yrityksiltä: asiointipalvelut, ateriapalvelut, liikunta, kuntoutus, etäystävät ym. esim. 100€/kk koronatoimien ajan.

    • ”Kotitalousseteli” kaarinalaisille perheille kaarinalaisiin yrityksiin (remontit, pihatyöt, ikkunan pesut) esim. 100 €/kk koronatoimien ajan.

    • Digiseteli laitteiden, verkkopalveluiden ja digikoulutuksen ostoon kaarinalaisilta yrityksiltä digiloikan edistämiseen.

    • Hyvinvointisetelit keskusteluavun, terapian, kuntoutuksen, taiteen tai kulttuurin ostamiseen kaarinalaisilta yrittäjiltä tai taiteilijoilta koronarajoitukset huomioon ottaen.

    • Ympäristösetelit kodin energiamuodon uudistamiseen ekologisempaan suuntaan.

Innovaatiosetelit ja Kaarinasetelit voidaan laajentaa koskemaan muitakin Varsinais-Suomen kuntia, jotka lähtevät mukaan vastaavaan toimintamalliin. Näin ollen ostajana voisi olla varsinaissuomalaiset ihmiset ja palveluita tarjoamassa varsinaissuomalaiset yritykset.

 

Kokoomuksen innovaatiolista kuntalaisille ja kaupungin työntekijöille
 

Kokoomus esittää korjaavia ja arkea tukevia toimenpiteitä kaarinalaisille lapsiperheille, ikäihmisille ja henkilökunnalle.

  1. Ateriakassit 2 x viikossa peruskoululaisille – Kaarina ottaa käyttöön Naantalissa pilotoidun ateriakassikäytännön. Ilmoittautumalla lounasvahvuuteen omasta lähikoulusta oppilas tai huoltaja voi hakea ateriakassin etukäteen määriteltynä kahtena viikonpäivänä.

  2. 70+ kuntalaisten kontaktoinnit – Kaarinan kaupunki soittaa läpi kaikki yli 70-vuotiaat kartoittaakseen mahdollista avuntarvetta.

  3. Perhekeskuksen, neuvoloiden, kuraattoreiden ja kouluterveydenhuollon matalan kynnyksen virtuaaliajat nettiajanvarauksella käyttöön mahdollisten huolien läpi käyntiin. Edellytyksenä ajan varaamiselle ei ole esimerkiksi ikäkausitarkastus.

  4. Henkilökunnan lyhytaikaiset lainat – Kaarinan kaupunki tarjoaa omalle henkilökunnalleen lyhytaikaista lainaa, mikäli henkilö lomautetaan. Kassojen hakemusjonot kasvavat ja palkanmaksun päättymisen, lomautuskorvauksen saamisen välillä voi olla ajanjakso, jolloin työntekijät tarvitsevat lainaa.

Lisätiedot

Sanna Vauranoja

Valtuustoryhmän puheenjohtaja

050 3066 129

Jaa
Jaa
Tykkää
Please reload

Viimeisimmät
Please reload

Arkisto
Please reload