Hovirinnan koulupäätöksestä ja perusteluista

19.9.2018

 

Kaarinan kaupunginhallitus äänesti maanantai-iltana 10.9. Hovirinnan koulun rakennustavasta. Käytännössä vastakkain olivat perinteinen malli, jossa kaupunki itse kilpailuttaa rakennusprojektin pala palalta ja urakoitsijat tekevät oman osansa projektista kaupungin toimiessa rakennuttajana ja vastatessa itse urakan onnistumisesta, sekä toisaalta ns. kokonaisvastuu-urakkamalli, jossa kaupunki saa avaimet käteen sovittuun aikaan, sovittuun hintaan ja sovitun laiseen kouluun. Tässä mallissa kokonaisvastuu urakasta on urakoitsijalla.

Äänestyksessä perinteinen malli peittosi kokonaisvastuu-urakan täpärästi 7-6. Kokonaisvastuu-urakan olisivat valinneet Kokoomuksen edustajat sekä osa Vihreästä hallitusryhmästä.

 

Paikallislehdistö uutisoi päätöksestä tuoreeltaan heti tiistai-aamuna. Perinteisen urakan puolesta puhuvina argumentteina esitettiin mm. muiden puolueiden vierastaneen kokonaisvastuu-urakkaa, koska se oli Kokoomuksen ”suosikki” (TS 11.9.). Kokonaisvastuu-urakasta kerrottiin myös olevan huonoja kokemuksia, koska lähes 50 vuotta sitten rakennetun Piispanristin koulun katto oli vuotanut. Näillä perusteilla perinteinen malli nähtiin paremmaksi, vaikka rakennusaika Kaarina -lehden uutisen mukaan olisikin 3-6 kuukautta pidempi kuin kokonaisvastuu-urakassa.

 

Demokraattisessa päätöksenteossa on melko poikkeuksetta niin, että jokaisella on oma ”suosikkinsa”. Näistä suosikeista pyritään löytämään kaikille sopiva kompromissi. Tai sitten äänestetään, kuten tässäkin tapauksessa. Päätöksenteon rationaalisuuden kannalta on varsin outo - ja aika surullinenkin – ajatus, että ehdotusta vastustetaan siksi, että se on jonkin tietyn yksittäisen ryhmän ehdotus.

Myös vetoaminen yksittäiseen historialliseen saman tapaisella mallilla toteutettuun huonokattoiseen koulunrakennusprojektiin tuntuu aika satunnaiselta, varsinkin kun koko asiassa on kyse juuri perinteisellä mallilla rakennetun, huomattavasti uudemman - ja kosteusvaurioisena jo purkutuomion saaneen - Hovirinnan koulun korvaamisesta uudella.

 

Hallituksen päätöksen pohjana olleessa esityslistassa kaupungin viranhaltijat olivat ansiokkaasti vertailleet toteutusmallien eroja. Esityksen mukaan perinteinen malli on 12 kuukautta (ei 3-6 kuukautta) hitaampi kuin kokonaisvastuu-urakka. Tämä tarkoittaa tasan vuotta pidempää oleskelua väistötilaparakeissa – jos siis rakennus valmistuu ajallaan. Monenko perinteisellä mallilla toteutetun julkisen rakennusurakan muuten muistatte valmistuneen ajallaan?

 

Koska äänestyksen voittajatkin jakoivat jo yllä mainitut perustelut perinteisen mallinsa puolesta, pitivät sen sijaan allekirjoittaneet kokonaisvastuu -urakan puolta siksi, että se olisi meidän käsityksemme mukaan ollut selvästi tehokkain, nopein, varmin ja riskittömin tapa saada Hovirinnan koulun oppilaille ja henkilökunnalle turvallinen ja terveellinen oppimis- ja työympäristö.

 

Päätös on tehty ja pulinat pois. Uskomme, että kaupunginhallituksen täysin yksimielinen toive ja tavoite ovat nyt, että saamme hyvän ja kestävän koulun, että ikäviltä yllätyksiltä kilpailutuksissa ja rakentamisessa vältytään ja että rakennusurakan budjetti ja aikataulu pitävät. Toivotaan parasta.

 

Kaarinan Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmä

Jaa
Jaa
Tykkää
Please reload

Viimeisimmät
Please reload

Arkisto
Please reload