Saaristomeri puhtaaksi

 

Kaarina ja Kustavi ovat kovin erilaisia kuntia. Yhteistä niille on lähinnä vain se, että molemmilla on kymmeniä kilometrejä Saaristomeren rantaa alueellaan. Niitä yhdistää myös rahapula: kummallakaan ei ole ollut rahaa huolehtia haja-asutusalueiden vesi- ja jätevesihuollosta.

 

Kaarinan ja Kustavin alueilla asukkaiden ja kesäasukkaiden omistamat vesiosuuskunnat ovat ottaneet huolekseen vesipalveluiden rakentamisen ja Kaarinassa lisäksi vielä tietoliikenneverkoston vahvistamisen valokuitukaapelin avulla.

 

Asukkaiden yhteinen huoli on Saaristomeren tila. Meren tilaan vaikuttavat tietysti monet tekijät kuten teollisuus, maanviljelys ja asutus. Osuuskuntaan liittyneet ovat omalta osaltaan halunneet parantaa vesistön tilaa johtamalla jätevetensä Kakolan tai Uudenkaupungin tehokkaaseen puhdistamoon. Tämä on oikeaa vastuunottoa tilanteessa, jossa lait ja asetukset vaihtuvat vaalikausittain. Meri ei ole jätteiden paikka ja imeyttäminen saariston kallioihin usein mahdotonta.

 

Perusrakentaminen on saatu valmiiksi ja jäseniä Kustavin osuuskunnassa on vähän yli 700 ja Meri-Kaarinan osuuskunnassa Kavalto-Harvaluoto alueella lähes 200. Molemmilla alueilla on kuitenkin edelleen potentiaalia ja niinpä uusia jäseniä tulee vuosittain useita kymmeniä. Kaikki ovat tervetulleita. Lisätietoa voi hakea osuuskunnan kotisivuilta.

 

 Työtä puhtaamman Saaristomeren puolesta.

 

Vok Kustavi Osk.

Vok Meri-Kaarina Osk.

 

Kalervo Korvensyrjä

Hallituksen puheenjohtaja

Jaa
Jaa
Tykkää
Please reload

Viimeisimmät
Please reload

Arkisto
Please reload